Taitaja 2011– Ammattitaidon SM-kilpailu


Taitaja-Ammattitaidon SM-kilpailu on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna tapahtumassa kävi n. 67 000 vierailijaa.

Nuorten osaajien ammattitaidosta kisattiin pääosin Kuopio-hallissa ja Kuopion jäähallissa pidettiin tapahtuman avajaiset sekä päättäjäiset sekä Taitaja-konsertti.

Rakensimme jäähalliin 9.2 neliön ledscreenit esiintymislavan molemmille puolille. Esiintymislavalle laitoimme 4 “ledpylvästä”. Käytössä oli myös KalPa-Hockeyn mediakuutio, jolle ajoimme ajoittain erillistä materiaalia. (mm. osallistuvien koulujen ja mitalistien nimet)

Kuvasimme jäähallin tapahtumat 5 kameralla, joista 2 oli miehitettyjä. Kameramiesten ja ohjaajan lisäksi paikalla oli myös 2 materiaalivastavaa.

Graafisesti ja somistuksellisesti vaikuttavin elementti saatiin aikaan lavalla olevilla ledeillä. Lisäksi teimme tiistain ja keskiviikon kilpailutapahtumista videokoosteet päättäjäisissä esitettäväksi.

 


Videogalleriassa mm. Reckless Love




...ja Cheek